sunnuntaina 31. elokuuta 2008

Turku - Tampere

Slummissa tutisee

Alakulttuuripääkaupunkihanke otetaan Turussa vakavasti. Jo toista kertaa Turussa järjestettävä, alunperin T.E.H.D.A.S. RY:ltä peritty Taideslummi-tapahtuma pystytettiin tällä kertaa Puolalanpuistoon, aivan taidemuseon kupeeseen. Tottahan menin mukaan, joskin rakentamani äänimaja oli poliisin määräyksestä purettava, sillä se tukeutui kaupungin omaisuuteen eli lyhtypylvääseen.

Kulttuuriperintömme arvo

Slummin komea päärakennus pyrki jäljittelemään pohjaratkaisultaan viereistä taidemuseota. Sisällä olevaan vaihtoehtoisen nykytaiteen museoon kuka tahansa sai tuoda tai tulla tekemään omat teoksensa.

Vieraat eivät olleet vieraita


Fashion trash

Saimi-mannekiini keräsi armollisten jalkainsa juureen paitsi pullot myös sekajätteen.

Todisteet

Valokuva- ja lehtijuttunäyttely esitteli Turun alakulttuuripiirien loisteliasta historiaa.


Omakuva

Myös slummin ulkoseinät oli ornamentoitu ajan hengen mukaan.
Pu-Pu-Pu

Galleria

Valkoiseen näyttelytilaan käytiin sisään pressun laskosten lomitse.

Teokset

Valokuvanäyttelyn valaistus oli aavemainen iltahämärän suodattuessa muovin läpi.

Salamavaloseanssi

Keskiyöllä esiin kaivettiin ouija-lauta, jolla otettiin yhteys Puolalanpuiston aiempien slummien asukkeihin, kuten kaikuun.

Sami oli mukanani Turussa. Vaellellessamme ympäri kaupunkia Kirjakahvilasta gallerioihin ja etenkin B-Galleriaan jossa musiikki oli, puhuimme, että tänne voisi vaikka muuttaa -- kunnes torstaina saatoin hänet junalle takaisin Jyväskylään... Lauantaina siirsin luuni Tampereelle, jossa ehdin vielä nähdä paitsi vanhempani, myös Performanssifiestan viimeiset teokset.


Maanalainen seurakunta laulaa

(Ja niittaa itsensä seinään humalassa)

Paju Becker luopuu uskosta

Yksi hienoimpia oli jyväskyläläisen Paju Beckerin tanssi/performanssi, jossa naamioita riisuttiin ja maalattiin, äärimmäisen viimeistelty. Irma Optimistin hurja, pelottava teos taas oli niin intensiivinen, etten ymmärtänyt edes kuvata. Illalla äitinikin tuli Vastavirta-klubille, jossa Joose Keskitalo ja Orkestar Business Class vetivät paikan niin tukkoon että meinasi tulla itku. Pitäisi lopettaa loppuunmyydyissä tapahtumissa käyminen.

Tänään Turkuun; huomenna sunnuntaina on suuntana Ahvenanmaa.

maanantaina 25. elokuuta 2008

Bussi lähti, lähdin minäkin

Maanpaot tuntuvat kasaantuvan ryppäiksi - ja niinpä Jyväskylästä lähtöni alkoi matkalla Samin kanssa Kormuun, jossa vietettiin OssiBussin läksiäisiä. Tuo suloinen kulkupeli oli poistumassa yli vuoden reissulle kohti Intiaa ja Nepalia kyydissään viisi ihmistä, joukossaan ystäväin Jarski, jota jostain syystä oli alettu Jumalaksi nimittää. Remontoitu bussi pursuili tavaraa ja tunnelmaa, taiteilijapariskunnan asuttaman kartanon takapihalle oli noussut tiipii ja ruoka oli mahtavaa. Jyväskylään jäi kaoottinen huone -- saatuani sen melkein ojennukseen tuli aika roudata maalaustavarat työhuoneelta sinne, ja tuloksena oli paperirullia joka paikasta pursuava palatsi. No, ehkeivät kämppikseni menetä hermojaan.

Kormuun pääsimme ystävien kyydillä, mutta Kormusta eteenpäin kohti Turkua lähdimme liftillä -- Samin ensimmäinen liftireissu. Ensimmäinen kyytimme oli Kormussa työn puolesta ollut lepakoiden kartoittaja, joka tarjosi meille termarikahvit Jokioisten tienhaarassa. Puhuimme savirakentamisesta ja ekonomiasta. Jokioisista eteenpäin meidät veivät kaksi valtavalla pakulla liikenteessä ollutta poppinuorta, joista toinen oli armeijan leivissä. Siirtymä maailmasta toiseen oli hurja, kun jätkät puhuivat vain Mersuista, Bemareista ja jormaolliloista. Liftaaminen kun ei ole pelkästään halpaa, se on myös äärimmäisen kasvattavaa. Kun tapaa jatkuvasti ihmisiä omien ympyröidensä ulkopuolelta, saa jatkuvaa harjoitusta suvaitsevaisuudessa.

Turkuun saavuttuamme lepäsimme yön ystävien luona. Tänään menemme Taideslummiin rakentamaan äänimajaa. Maalaaminen, paitsi päiväkirjan maalaaminen, on ollut kovin mielenkiinnotonta viime aikoina -- minua kiinnostaa luoda tiloja ja täällä siihen on mahdollisuus. Tulkaa, Turkulaiset (ja muutkin), katsomaan ja tekemään!

torstaina 21. elokuuta 2008

Viimeinen päivä Jyväskylässä

Kulkurin kotinäkymä

Kuten viimeksikin, viimeiset päivät ennen matkaanlähtöä ovat hajottavaa tuhanteen suuntaan repeilyä tehtävien asioiden listan ja ihmissuhteiden myllerryksessä. Fiksuimminkaan hoidetut ihmissuhteet eivät usein sopeudu mutkattomasti lifti toisen perään kasvavaan välimatkaan. On annettava tilaa sille stressin, pelkojen ja toiveiden aallokolle, itkulle ja ärhentelylle. Se kuuluu asiaan. Sopeutuminen tapahtuu ajan kanssa, kun ymmärtää ettei tässä kaikessa olekaan mitään ihmeellistä. Tänään pitäisi, kuten kuvasta näkyy, vielä siivota. Pesukone sanoi sopimuksen irti juuri viime hetkellä ja tuntuu, että nyrkkipyykin kuivumiseen menee ikuisuus. Siksi en ole saanut vielä aivan pakattuakaan. Illalla meillä on sauna ja pienet läksiäiset.

Huomenna roudaan työhuoneelta kamat kotia, jossa kämppikseni saavat nauttia ylimääräisestä huoneesta reissun ajan. Sitten matkaan kohti Riihimäkeä, jossa Intiaa ja Nepalia kohti pikkubussilla reissaavat kaverini viettävät omia läksiäisiään. Turkuun rakentamaan äänimajaa Taideslummi-tapahtumaan. Ja matkaan. Pitäisi lähetellä sähköposteja ruotsalaisille ekoyhteisöille, etsiä seuraavaa etappia. Ystäväni Ville, jonka kanssa olen lähdössä matkaan, on päässyt juuri osastolta -- tulee mieleen se, miten lohduton olo itselläni oli ennen edellistä matkaa ja miten paljon matkustaminen teki mielenterveydelleni. On täyttä mielettömyyttä, että masennuksesta kärsiville ei suositella matkustamista -- kun juuri matkustaminen voi olla niin terapeuttista: joka päivä on pakotettu huolehtimaan omista perustarpeistaan ja samalla vaihtuvien miljöiden ja uusien kokemuksien tuoma energia. Mielen asiat muuttuvat käytännön asioiksi, ja käytännön asioihin on ratkaisut.

Reittisuunnitelmamme on kaiketi suunnilleen tämäntapainen: Ahvenanmaa - Ruotsi - Tanska - Alankomaat - Belgia - Ranska - Portugal - Espanja - Marokko... Tai jotain sinne päin. Onneksi emme ole lyöneet mitään lukkoon! Takaisin olisi tarkoitus tulla keskitalven paikkeilla, kun Suomi on pimeimmillään.

Laitanpa tähän vielä pakkauslistani muita matkakuumeisia innoittamaan:

Pieni rinkka (26 litraa) tulee sisältämään:
-makuupussi
-puhallettava makuualusta
-sadeviitta ja sateenvarjo
-5 sukat ja 5 alushousut
-neula ja lanka
-sormipiano, käärittynä kahteen puuvillakankaaseen jotka toimivat myös huiveina, pyyhkeinä ja viltteinä, pienessä puisessa kirstussa
-kaksi lyhythihaista ja kaksi pitkähihaista paitaa
-kahdet legginsit, kylmän varalta
-yksi hame
-mukavat sandaalit
-uimapuku, aurinkohattu
-kasa tervaleijona-askeja tuliaisiksi maailman ihmisille
-paljon kuivattuja hedelmiä, puolentoista litran vesipullo ja tartex-tuubi
-hammasharja, tahna, shampoo, suihkugeeli, kuukuppi
-hätätapausten varalle 600:sta ibuprofeenia
-kevyt takki ja shaali
-passi

Suuri shoppailu/käsilaukku, sopivasti chic, paljon tilaa, tulee sisältään:
-lompakko
-muisti / osoitekirja, päiväkirja
-siskon vanha kamera
-matkalukeminen (näillä näkymin fredy perlmania)
-aurinkolasit ja hiuslenkkejä
-veitsi, ruoan pilkontaan ja hätätapauksiin
-vesivärit, purkki vesivärivedelle, sivellin, tusseja
-vapaata tilaa ruoanmetsästystä varten

Ylle (da liftiasu):
-liituraitahousut
-pvc-tennarit (pitää vähän vettäkin)
-pari paitaa ja neuletakki

Mukaan ei tule:
-kännykkää
-vakuutusta
-mp3 - soitinta (miksi sulkea korvansa matkakohteeltaan?)
-kampaa
-kelloa