Pyhiinvaellus, ja muuta

Pau

Toulousesta Pauhun liftaus oli helppoa. Siis liftaus. Mutta liftipaikalle pääseminen oli yllättävän ongelmallista - saimme siihen kulumaan 5 tuntia, joiden aikana kesken loppuva vesi, kuukautiskrampit ja rinkkojen paino armottomana porottavan auringon alla olivat saada meidät kiinni toistemme kurkkuihin. Lopulta löysimme liftaamiseen soveltuvan paikan matkalta Villen kaavaileman liftipaikan tykö ja nostimme peukalomme. Kymmenessä minuutissa pääsimme parin ainostaan ranskaa puhuvan hipin pakuun, joka vei meidät bensiiniasemalle, josta meille irtosi paitsi juotavaa, myös suora kyyti perille. Paussa yövyimme ihanan Tatianan luona, joka oli juuri viettänyt päivätolkulla aikaa Äiti Ammaa palvoen. Ville kävi hänen kanssaan joogaamassa. Hänen kotonaan minä muistin, miten paljon pidänkään salaatista, ja Ville koki jonkinlaisen henkisen heräämisen jonka seurauksena pohdimme jonkin aikaa mahdollisuutta pysähtyä matkan varrella jossakin retriittikeskuksessa - taas yksi suunnitelma, joka ei koskaan toteutunut. Mutta pyhiinvaellukselle kyllä lähdimme, Pausta piirun verran etelään sijaitsevaan Lourdesiin!

Enter Disneyland

Lourdes: 15 tuhannen asukkaan kaupunki, joka elää niistä viidestä miljoonasta pyhiinvaeltajasta, jotka sinne joka vuosi saapuvat. Täällä 14-vuotias Bernadette Souribous näki Neitsyt Marian 150 vuotta sitten etsiessään polttopuuksi kelpaavaa risua eräästä luolasta. Jälkeenpäin luolasta on tullut paikka, jossa sadattuhannet kylpevät joka vuosi parantuakseen vaivoistaan, ja jonka yläpuolelle on rakennettu valtava kirkollinen kompleksi. Loppu kaupunki on täynnä matkamuistomyymälöitä Neitsyen muotoisine vesipulloineen, rukousnauhoineen ja Bernadette-viuhkoineen, hotelleja ja ravintoloita.

Olimme suunnitelleet yöpyvämme teltassa, mutta havaitsimme, että länsiranskassa on kylmä. Siis todella kylmä. Neliasteisen tihkusateen kohmettaessa vähitellen varpaitani olin varma, etten halunnut yöpyä teltassamme. Ville oli enkeli ja kustansi meille halvan hotellihuoneen yöksi; seuraavana päivänä palaisimme itäänpäin, kohti Välimeren lämmittämää seutua. Muistin, miten Montpellierissä viime vuonna Alex ja Marina olivat vieneet minut maaseudulle, missä oli kaunista, kallioista ja mukavaa, sillä vieressä oli pieni turistien kansoittama keskiaikainen kylä, jonka nimeä en kyennyt muistamaan. Sinne!

Maria

Kaikesta kaupallistuneisuudestaan huolimatta Lourdes imi minut sisäänsä siksi yhdeksi illaksi ja yhdeksi päiväksi, jonka vietimme siellä. Kirkon mosaiikit olivat todella kauniit, mystiset ja hyvällä maulla tehdyt... ja pienellä perhehotellilla oli kissa, joka seurasi etäältä menemisiämme. Eikä missään muualla ole sattunut tilannetta, jossa nettikahvilan kaikki muut asiakkaat ovat nunnia! Silti sää oli armoton ja siirtyminen välttämätöntä. Asemalla, jonka odotussalissa itäeurooppalainen perhe oli käynyt vaipanvaihtohommiin, hyppäsimme junaan.

Matka Lourdesista länteen, kohti määränpäätämme Montpellieriä, jossa yölämpötilat yhä olivat välimerellisen leppoisat, sujui verkkaisesti ja lopulta huomasimme, että pimeä tulee tunnin päästä emmekä ole vielä puolimatkassakaan. Päätimme jäädä matkasta maaseudulla, jotta telttailu luontuisi. Kävelimme Boussensin kylän halki joen yli Roquefort-sur-Garonnen puolelle. Mäkisessä maastossa hyvä, tasainen telttapaikka löytyi juuri auringon laskettua eräältä tunkiolta. Yö oli hyinen ja pystytimme nuotion sytykkeinämme matkassa liian kauan kulkeneet Abolishing the Borders from Belowt. Kesämakuupussissa neliasteinen yö ei tuntunut kivalta; aamulla vaelsimme jälleen Boussensin halki, tällä kertaa lähijunalle, ja jatkoimme junapummeillen Montpellierin seudun lämpöön.

Mutta voi surku! Tein navigaatiovirheen, ja koska en muistanut oikeaa kylää, päädyimmekin sen naapuriin, paikkaan jossa ei ollut mitään - ei edes ruokakauppaa, eikä piikkipensaatonta telttapaikkaa, nukuimme siis vuorenrinteellä piikkipensaan ja oliivipuun välissä. Mutta aamulla kun heräsimme, näkymä oli uskomaton...

Tässä kuvassa on tiipii. Löydätkö sen?

Naapurimme puska

Vuori, jolle Ville kiipesi

Paun huuma oli meissä yhä ja niinpä meditointi oli aamulla ensimmäinen asia, johon ryhdyimme. Ville lähti kalliokiipeilemään (joskin teltta oli jo puolimatkassa) ja nauroimme, että vuorikiipeilyä ja meditointia, elämme kuin Kerouacin Dharmapummeissa - enää Prinsessa puuttuu... Emme löytäneet prinsessaa emmekä ruokakauppaa, ja läheisessä luolassa juomavedellä oli 3 euron litrahinta. Pois oli päästävä, joten liftasimme Montpellieriin aikeenamme pyöriä siellä ympäriinsä ja etsiä uutta tekemistä.

Mutta kuinkas sitten kävikään? Samana iltana olimme Brysselissä! Enkä kerro, miksi! Vielä!