Jäähyväiset Barcelonalle

Siitä, kun Ville ja tanskalaiset kapusivat sisään Casa Helmutiin, tuli perjantaina kuluneeksi kaksi viikkoa. Pelko häädöstä tai väkivallasta on häipynyt, kun yö ja aamu toisensa perään menee rauhallisesti. Aamuyöllä heräämme aina kolahduksiin, jotka kuitenkin johtuvat vain roska-autoista. Siis elämä on leppoisaa ja kaupungin valtaajaväki on ällistyksissään siitä, että talo on yhä meillä -- etenkin se porukka, joka pakeni "vaarallisesta" talosta vallatakseen uuden, joka on kuulemma "muuten hyvä, mutta puolet portaista puuttuu".

Seuraksemme taloon on tullut sekalainen joukko väkeä, josta osa suunnittelee jäävänsä, osa hengailevansa vain pari päivää. Ryhmä espanjalaisia taideopiskelijoita, kaksi kreikkalaista tyttöä joita ei vaikuta kiinnostavan hommien teko talon eteen - potuttaa, mutta he lähtevät pian - ja vielä eräs espanjalainen pidemmän linjan valtaaja ruotsalaisen kaverinsa ja koiransa kanssa. Kylässä on myös australialainen Ben, johon tutustuimme Sant Feliu de Guixolsissa. Kun talon espanjalaiset eivät ole Kataloniasta vaan muuttaneet tänne joka puolelta maata, meillä on viimein ollut tilaisuus oppia espanjaa katalaanin sijaan.Eikä ole parempaa tapaa tutustua paikalliseen skeneen kuin vallata heti kaupunkiin saavuttuaan: muiden talojen väki on innokasta auttamaan, lainaamaan ghettorälläköitä ja jatkojohtoja, järjestämään meille lakimiehiä ja sähkömiehiä (tähänastiset kytkennät ovat Villen väsäilemiä). Jos vielä saisi juoksevan veden - toistaiseksi vedenkanto on yksi talon päivittäisistä askareista...

Vielä pari kuukautta sitten Barcelonan valtausskene olisi tuntunut aivan ilmiömäiseltä Suomeen verrattuna, mutta nyt kun ahkera työnteko alkaa kantaa hedelmää Helsingissä alkavat yhtäläisyydetkin näkyä. Parhaimmillaan Barcelonassa - Tukholman kokoisessa kaupungissa - on ollut 600 valtausta; tällä hetkellä kaupungin linja on tiukentunut ja valtauksia on vain parisensataa. Esimerkiksi ihana asuinvaltaus Casa Knapp jossa vietin aikani silloin kun Ville oli linnoittautuneena taloon... tai sosiaalikeskus La Papa, jossa 1,5 eurolla saa usean ruokalajin häikäisevän aterian aina alkukeitosta uppopaistettujen artisokkien ja aidon italialaisen pizzan kautta liköörillä kostutettuun hedelmäsalaattiin.

Mitä tulee omaan taloomme, kun olemme avanneet sen ovet kaikille halukkaille asukkaille olemme samalla löytäneet itsemme erilaisten intressien ja elämäntapojen ristitulesta. Me halusimme tehdä rauhallisen sosiaalikeskuksen, paikan josta käsin muuttaa maailmaa, jossa keskittyä olennaiseen. Espanjalaiset haluavat rauhallisen kodin ilman bileitä, he toivovat tilaa maalaamiselle mutteivät ole kovin kiinnostuneita poliittisesta vaikuttamisesta vaan roudaavat taloon loka-kolaa. Viimeksi taloon muuttaneet kaksi punkkaria ja koira ovat toisaalta kokeneita valtaajia ja remonttireiskoja, mutta heidän käsissään alakertamme toinen puoli on muuttunut lihangrillaamoksi ja toinen piri-infernoksi. Kotibileiden, joiden piti olla pienet ja leppoisat, aikana joku leikkasi tinapillini kahtia. Alamme olla väsyneitä touhuun, eikä tyydyttävää keskusteluyhteyttä tunnu löytyvän. Siispä huomenna Portbou kutsuu ja kaupunki jää taa! Sääli vain, että kivat espanjalaisetkaan tuskin jaksavat kauaa vauhtikaksikon meuhkausta ja lähtevät hekin matkoihinsa.