Viisi päivää Barcelonassa

Keskiviikkoaamuna Kike heitti meidät ison tien varteen, jossa liftasimme teuraanhajussa tippa linssissä: liikenneympyrään, josta olimme liftaamassa, ajoi eläinkuljetusauto toisensa perään, kirkuvia sikoja kolmessa kerroksessa, ja hetken päästä samat autot tulivat tyhjinä takaisin. Saimme kyydin puolimatkaan marokkolaiselta, joka koetti valistaa etupenkillä istuvaa Villeä Allahin armollisuudesta, soittipa rukouksiakin kasetilta. Loppumatkan menimme junalla pummilla, ja niin olimme taas tässä kaaoksen kaupungissa, jossa noviiseille supermarketit eivät ota löytyäkseen ja valtauksilta kohtaa lähinnä suljettuja ovia.

Outoa miten etenkin suurkaupungissa matkustaessa perustarpeet korostuvat. Vessakäyntejä ja ruokailuja saa suunnitella oman aikansa, ja yösijan etsimiseen saa helposti uppoamaan koko päivän. Keskiviikkona kuljimme valtaukselta toiselle kuutisen tuntia ennen kuin löysimme yhden, jonka ovi oli auki. Sielläkin saimme ensin saarnan siitä, miten pseudoanarkistituristit luulevat vallattuja taloja hostelleiksi. Minä juttelin kissojen perimmäisestä luonteesta Buenos Airesista kotoisin olevan Danielin kanssa ja Ville hävisi pari Backgammon-matsia. Hänelle on muuten alkanut kasvaa punainen parta partaterien loputtua kesken... No niin, saimme sitten kuitenkin nukahtaa nurkan sohville ja seuraavana aamuna lähdimme kahdeksalta osoittamaan mieltämme erään toisen talon häätöä vastaan. Mikä olikin omanlaisensa farssi.

Kokoontumispaikalle ei kokoontunut kuin vajaa kymmenen mielenosoittajaa, joten nuokuimme ja odottelimme, josko joku vielä saapuisi. Viereisen pankin kulmilla pyöri teepaitoihin sonnustautuneita mahakkaita poliiseja ja Ville ehti kommentoida, etteivät täkäläiset pollarit kovinkaan kovanaamaisilta näytä - kun samassa paikalle kaarsi mellakkapoliisin musta paku, josta purkautui kymmenisen yrmynaamaista atleettia baretit ojossa, kypärät kainalossa ja kädet pampuilla. Absurdi puistonpenkilläistujien saarto, passien tarkastus jossa kesti ikuisuus. Halusin piirtää muotokuvan komeasti poseeraavasta poliisinuorukaisesta, mutta tämä tuli katsomaan mitä tein ja heitti sitten kynäni hiiteen - taidekritiikkiä espanjalaisittain, otaksun. Passit ja vapaus saatiin kuitenkin takaisin ennen pitkää. Seuraava yö vietettiin puistossa, sadetta paettiin puistonpenkkien alle, teltta ja rinkat säilössä bussiasemalla. Aamulla kun heräsimme, joku oli jättänyt meille hedelmiä ja makkaraa.

Mutta farssilla oli puolensa: siellä kuulimme tanskalaisilta nuorilta seuraavalle päivälle suunnitellusta valtauksesta, johon sopi osallistua. Yösija! ajattelimme ensin, ja sitten: äksöniä!

Talo on romanttisesti rapistunut kadun pienin kerrostalo aivan biitsin kupeessa. Se oli tyhjillään ilmeisesti siksi, että omistajilla oli valtaisat kiinteistöverovelat. (Biitsi, muuten, houkuttelee puoleensa kaikenmaailman pelottavia alkoholisteja, jotka polvistuvat eteeni jos soitan tinapilliä. En suosittele musisointia biitsillä tästä syystä.) Ville ja kaksi tanskalaista kapusivat sen katolle kuin hämähäkkimiehet ja miehittivät sen. Aluksi tarkoitimme murtaa yhden umpeenmuuratuista ovista saman tien, mutta ongelmat naapurien, jotka soittivat paikalle omistajat, kanssa - suurin osa naapureista suhtautui valtaukseen leppoisasti, mutta viereisessä talossa paheksuttiin suuresti - pakottivat pitämään talon ummessa muutaman päivän ajan, sillä ilmeisesti poliisin on jonkun lakiteknisen kiemuran vuoksi vaikeampi toteuttaa häätö mikäli talossa on oltu vähintään kolme päivää. Niinpä toistaiseksi harrastamme loputtomia parvekekohtauksia ja lähetämme kirjoja, olutta, sidetarpeita ja ruokaa ylös köyden varassa. Huomenna murramme oven.

Villen majaillessa ylhäisessä tyrmässään minä olen tupannut itseni asuinsquattiin suoraan evankelisen kirkon yläpuolella. Hallelujaa-huudot kuuluvat selvästi yläkertaan unen läpi. Olen nukkunut pidempiä yöunia kuin aikoihin ja seurustellut talon kolmen asukkaan kanssa. Pitkiä esoteerisia keskusteluja ja musisointia Entropiaksi itseään nimittävän latino-noisejätkän (jolla on Temple of Psychick Youth - tatuointi) kanssa, vielä pidempiä keskusteluja erään ruotsalaisen aktivistin kanssa joka tuntee nimeltä kaikki alueen kodittomat, Lars von Trier-leffailtoja liettualaisen punkkarin kera. Elo on ollut leppoisaa, viimeksi kävin lämpimässä suihkussa Ruotsissa mutta mitä moisesta! Minulla on kaikki mitä tarvitsen. Ja huomenna myös asunto.