Montpellier, Marseille

Saavuin Montpellieriin iltasella: liftikyyti tipautti minut rautatieasemalle, jossa muuan kalju piripää, jolla oli saparot, pummasi minulta pari euroa ja halasi kiitokseksi. Kärsineen näköinen bhikku. Couchsurfingista olin löytänyt kyllä yösijan, mutta vain yhdeksi yöksi -- Emmanuel oli itse lähdössä Intiaan seuraavana päivänä. Emmanuel sanoi, että ennen Ranskasta lähtemistä minun kannattaisi käydä myös Marseillessa, se oli kuulemma aivan toinen valtakunta. Päätin käydä, ei minulla parempaakaan tekemistä ollut.

Lähetin nettikahvilassa tuhottomasti CS-sähköposteja ja menin sitten hortoilemaan pitkin kaupunkia. Löysin sattuman kaupalla ihastuttavan psykedeliabaari-kahvilan nimeltä Kaboum, jonka seinät hohtivat uv-valossa keijukaisineen, lohikäärmeineen ja taikametsineen. Istuin baaritiskillä ja juttelin baarimikon ja - maijan, Vincentin ja Lilan, kanssa. Lila oli maalannut baarin seinät, puhuimme taiteesta ja he kehottivat minua tutustumaan baarin perältä löytyvään vitsipuuhun, jonka lehtiin kukin sai kirjoittaa parhaat tai paskimmat vitsinsä. Minä kirjoitin tyhmän ja julman vitsin, joka koski Yoko Onon ja etiopialaisten yhtäläisyyksiä.

Silloin baariin törmäsi sisään Montpellierissä ranskalaisen tyttöystävänsä kanssa asuva brittiläinen purjehduksenopettaja Alex, työtön merimies jonka tyttöystävän nimi oli Marina (sic). Alex juopui nopeasti ja tarjosi minullekin ranskalaista erikoisuutta, makusiirapilla höystettyä olutta joka juotiin pillillä. Alex tarjosi minulle yösijan heidän luotaan, ja kun alkuillasta menimme heille, sain todistaa outoa draamaa jossa Marina kohteli Alexia kuin uhmaikäistä pentuaan kasvattava äiti ja Alex Marinaa kuin teinikapinallinen äitiään, todistusaineistoksi kelvannee seuraava dialogi:

MARINA
Why do you drink, Alex?

ALEX
Because I like to drink, and anyone who's gonna stop me is going to get a BIG FUCK OFF!

MARINA
We have discussed this before, Alex, you gotta watch what do, Alex, because if you come home drunk once more, Alex...

Seuraavana aamuna menimme krapulaisen Alexin kanssa katsomaan Tour de Francen lähtöä Montpellieristä. Ennen kuin pyöräilijät lähtivät, saimme todistaa varmaan sadan mainosauton tunnin kestävää paraatia, jossa avoautoissa vähäpukeiset tytöt heiluttivat pompomeja ja kaiuttimet huusivat, että osta snickers / ajax / renault / lomamökki sieltätäältä... Kuvottavaa. Muuten Montpellier oli ihana kaupunki, sen keskiaikainen keskusta oli täysin autoilta suljettu mikä varmasti lisäsi sen charmia... charmia joka oli niinkin tämäkkää että olisin voinut muuttaa sinne asumaan.

Kaboumista tuli toinen koti. Pelasin siellä shakkia Vincentin ja Lilan ekologiaa opiskelevan kaverin Antoinen kanssa. Tapasin jopa Lilan vanhemmat, jotka kyselivät mistä saisivat salmiakkia. Tunsin tiettyä turhuutta, sillä halusin olla yhtä innostunut runoudesta kuin ennen olin, joku outo paikattomuus kun ei ole mitään tiettyä mitä tekee, mitään kutsumusta. Oikeastaan olin alkanut tuntea oloni päivä päivältä melankolisemmaksi ja väsyneemmäksi. Koti-ikävä kasvoi. Päätin, että kävisin vielä Italian Rainbow Gatheringissa, ja sen jälkeen menisin pohjoista kohti.

Ranskalaisten outo sekoitus kohteliaisuutta ja epäkohteliaisuutta on hämmentävä. Yhteenkin intialaistyyliseen teetupaan astuin seuraavalla dialogilla:

GARCON
Bonsoir, madame!

MIE
Evening, I would like...

GARCON
BONSOIR, MADAME!

MIE (epävarmasti)
Bonsoir...

GARCON
Voilá!

Ja sitten tilasin kömpelösti kupposen teetä. Luin Raoul Vanegeimin Revolution of Everyday Lifea ja Donna Tarttin The Secret Historya (molemmat helmiä) ja pelkäsin kotiinpaluuta, joka häämötti jo.

Eräänäkin päivänä Alex ja Marina veivät minut maaseudulle, jossa he pyöräilivät ja mie kävelin mutta aurinko pisti ja kävely jäi vähiin. En osannut nauttia upeasta joesta ja kalliosta. Lähellä oli tippukiviluola, jonka sisäänpääsymaksu oli enemmän kuin koko budjettini. Sijattomuutta, lisää koti-ikävää. Seuraavana päivänä aioin liftata Marseilleen, mutta päädyinkin juopasemaan shamppanjaa Alexin kanssa. Lasin äärellä Alex jutteli kirjallisuudesta, merenkulusta ja ison-britannian reivikulttuurista ja näytti videoita järjestämistään metsäbileistä. Marina tuli kotiin ja suuttui, kun Alex oli juonut, lähti ovet paukkuen ja palasi hetken päästä mukanaan kaksi alankomaalaista liftaria, jotka hän heitti sitten leirintäalueelle.

Lopulta liftasin Marseilleen 24.7., minut majoitti matkailualan yrittäjä nimeltä Denis, joka asui ylellisesti sisustetussa ylellisessä talossa, itse asiassa hän omisti koko vanhan ja kauniin sisäpihallisen kerrostalon josta suurin osa oli tyhjillään sillä hänen vanha äitinsä asui yläkerralla ja kuulemma uudet naapurit saattaisivat hermostuttaa häntä. Denis koitti lahjoittaa minulle autoa, mutta vei minut sen sijaan joihinkin aikuisten ihmisten illanistujaisiin, joissa en oikein osannut olla. Kaupunkina Marseille oli ihana: täynnä maahanmuuttajia ja graffitia. Nimittivätpä jotkut Marseillea jopa "Algerian pääkaupungiksi" maahanmuuttajien paljouden vuoksi. Denis vei minut turistiajelulle ympäri kaupunkia ja kertoi Marseillen pääkadun, La Canebiéren, nimen tulevan siitä, että helleenien aikaan koko Marseillen alue oli yhtä hamppupeltoa. Italiaa kohti lähdin jo kahden päivän päästä.