Nowhere - - ei missään

Aamu oli kuin olisin herännyt Liisan Ihmemaassa: taivas syvänsininen vailla pilvenhaituvaakaan, maisema jylhä ja kuiva, Suomen kylmään ja märkään tottuneelle täysin vieras ja upea; vuoria silmänkantamattomiin. Kävin kylmässä nopeassa leirisuihkussa, ihana tunne, puhtaaksi en tullut mutta puhtaammaksi. Polttava aurinko lakkasi olemasta vihollinen kun sain yhtäkkiä vähentää vaatetta miten paljon tahdoin rekkakuskeista piittaamatta ja vain maata, rinkkaakaan ei tarvinnut enää kantaa. 40 astetta lämmintä. Täydeltä terältä paistava aurinko oli voimassaan niin totaalinen ettei sitä voinut kuin rakastaa.

Festivaalin perusperiaatteita olivat epäkaupallisuus - festivaalialueella oli pari baaria, mutta mistään ei pyydetty maksua, kaikki juomat ja ruoat mitä tarjolla oli olivat lahjoja; ja jäljettömyys, jokainen huolehti itse roskansa kaatopaikalle eikä yksikään tupakantumppi saisi jäädä vuoria likaamaan. Ei ollut esiintyjälistaa eikä ohjelmaa, esiintyjiä olivat kaikki, ideana oli tarjota vapaa tila, jossa kukin saisi ilmaista itseään rajoituksetta. Osanottajia oli noin 200.

Upeinta olivat ihmiset.

Ranskalaiset: Eddy kuin toinen aurinko kultalameehousuissaan ja niihin sointuvissa design-aurinkolaseissaan, Philippe pyörittämässä devilstickiä tai diaboloa vihreissä turkisshortseissa tai hopeisessa avaruusminihameessa pinkkiä väriä tukassa ja strasseja kasvoillaan, Charlie sonnustautuneena pitkään mustaan hameeseen ja röyhelöpaitaan tai SS-upseerin univormuun, Jeremy ainoana ranskalaisena jolle pukeutuminen ei ollut aivan niiin tärkeää -- muilla oli kolme asua joka päivälle...

Naapurissa belgialaiset Isolde ja Nikolaas, joilla oli neljä lasta jotka olivat sillaikaa mummolassa; he olivat tuoneet tölkkitolkulla hyviä belgialaisia oluita, joita jakelivat anteliaasti kaikille jotka tulivat käymään. Isolde pelkäsi autiomaan kookkaita kovakuoriaisia, minua ne kiehtoivat. Nikolaas oli tuonut tuhat LED-valoa, joita hän kiinnitteli ihmisiin ja telttoihin ja kaikkialle ja jakoi eteenpäin.

Toisessa naapurissa kaksi Amsterdamissa asuvaa lesboa, parhaat ystävät, Bobo oli kotoisin Sarajevosta, Cari Los Angelesista, molemmat viihtyivät Damissa paremmin. Cari oli jumalattoman kaunis pukeutuneena vain valkoiseen napatanssihameeseen pikkusikareita liki ketjussa polttaen.

Kaat belgialainen nelikymppinen ranskalaisleirin maman kahden lapsen äiti, joka kyseli kaikilta jatkuvasti ovatko muistaneet juoda ja laittaa aurinkorasvaa. Eräänä iltana hän pukeutui kirahviksi, toisena joulupukiksi. Yvon kuusikymppinen hippi, joka melkein itki kertoessaan miten Rainbow Gatheringit eivät enää ole sitä mitä ennen.

Kokonainen leirillinen ninjoiksi ja geishoiksi pukeutuneita englantilaisia, jotka rakensivat autiomaahan upean pagodan jossa järjestivät teeseremonioita ja origamituokioita. Toinen leirillinen rähjäisiä rokkareita. Kupoleita, outoja telttoja, ufoja, veistoksia, valotaideteoksia.

Chris, sveitsiläinen ekoaktivisti joka upposi tanssiessaan aina omaan maailmaansa, tanssi silmät kiinni, puhuimme ekoyhteisöistä ja kaikesta myöhään yöhön. Colin, mustablokkilainen Englannista, joka uimareissullamme mutaiseen jokeen kastoi minut uudestisyntyneeksi kristityksi ja huusin halleluja, sitten puhuimme pellearmeijasta ja tuhopoltoista ja G8:sta ja kristillisestä kasvatuksesta ja paimentolaiselämästä jota molemmat vietimme. Aqua, joka oli töissä natolla mutta pasifisti, mikä paradoksi. Kaksi kissoiksi pukeutunutta tyttöä jotka yllättivät minut hieronnalla maatessani silmät kiinni musiikkia kuuntelemassa.

Päivällä 11 ja 19 välillä emme kyenneet mihinkään muuhun kuin makaamaan varjossa hitaasti ja laiskasti keskustellen, torkahdellen, olutta ja gazpachoa juoden. Ensimmäisenä bileiltanani pukeuduin tarot-korteista miekkojen kakkoseksi, silmäni sidottiin huivilla ja olin sokko koko illan, tanssin pimeässä muovimiekkoineni ja annoin ihmisten johdattaa minua ja juottaa. Oli mahtavaa luottaa niin voimallisesti.


Minä miekkojen kakkosena


Maalaamassa Chrisiä Carin kantaessa lyhtyä: maalasin sinä iltana kenties kymmenen ihmistä...

Tulirekka, joka sekä syöksi tulta että sammutti sitä ja jonka ohjaamossa kemut olivat aina villeimmillään.

Kuumuus nousi ensin 43, sitten 45 asteeseen. Tauottomat ihanat hiekkamyrskyt kaatoivat telttoja joita saimme sitten rakentaa uudestaan.

Ja sitten festivaali oli ohi; hyppäsin Nikolaasin ja Isolden takapenkille Chrisin kanssa ja menimme Barcelonaan.